Lukuunottamatta sitä, että flunssani paheni viimeisen parin päivän aikana ja tänään en voinut lähteä töihin kuumeen ja pahoinvoinnin takia, minulla oli oikein rentouttava ja tapahtumarikas viikonloppu.

Perjantai-iltapäivänä olin mukana perustamassa toista yhdistystä kuukauden sisään, kun pidimme Suostumus2018-kampanjan tukiyhdistyksen perustamiskokousta Amnestyn tiloissa. En ole mukana ollut kampanjassa aivan alusta lähtien, mutta kun kuulin siitä, päätin, että tämä olisi se tarkoitus, johon käyttäisin eniten vapaa-aikaani tänä vuonna.

Seksuaalinen itsemääräämisoikeus eli oikeus keholliseen koskemattomuuteen, määrittää omaa seksuaalisuuttaan ja ilmaista sitä haluamalla tavallaan ei ole itsestään selvä asia, vaikka kyseessä on perustavanlaatuinen ihmisoikeus. Valitettavasti joidenkin päättäjien mielestä raiskauksen määritteleminen suostumuksen puutteen kautta on elämälle vieras asia, mutta juuri sen takia tämä kansalaiskampanja on niin äärimmäisen tärkeä ja tarpeellinen. Emme osaa vieläkään käsitellä seksuaalisuutta ja seksiä avoimesti ilman häpeän tunnetta, jolloin sitä on liian helppoa valta-asemassa olevien määrittää toistemme seksuaalisuutta ja millä tavoin sitä pitäisi ilmaista.

Seksuaalinen väkivalta on vahvasti sukupuolittunut ilmiö, joka kohdistuu erityisesti naisoletettuihin ja sukupuolivähemmistöihin. Aloitteen keskiössä on kuitenkin seksuaalisen itsemääräämisoikeuden vahvistaminen Suomessa, ja se on meidän kaikkien asia. Seksuaalisuus kuuluu meille kaikille ja me itse asetamme omat rajamme. Kampanjan takana on mielettömän upeita ihmisiä erilaisista taustoista ja lähtökohdista, mikä osoittaa asian koskettavan koko yhteiskuntaa.

Minusta on ollut inspiroivaa ja mahtavaa olla tekemässä tätä kampanjaa täynnä energiaa ja intohimoa olevien ihmisten kanssa, vaikka aihe ei olekaan helppo. Olemme kuitenkin yhdessä ajamassa uutta seksuaalista vallankumousta, jonka perustana on kehollinen koskemattomuus ja seksuaalinen itsemääräämisoikeus.

Perustamiskokouksen jälkeen päädyin puolisoni kanssa Ruskeiden Tyttöjen tupaantuliaisiin ehkä Helsingin kauneimpaan kaupunginosaan, jossa tulee muutenkin käytyä liian harvoin. Olin kahden vaiheilla josko olisimme menossa niihin. Ylipäätään arastelen jopa menemistä ystävieni juhliin, joissa en kuitenkaan tuntisi ketään muuta kuin ystävääni ja sitten joutuisin harrastamaan small-talkia hänen ystäviensä kanssaan.

Näissä juhlissa ei ollut edes sitä yhtä tuttua. Olin saanut kutsun eräältä Ruskeiden Tyttöjen toimittajalta, koska olin Fem-R:n perustajajäsen, mutta en ollut koskaan tavannut ketään heistä. Tunsin oloni niin epätodelliseksi, kun näin kutsuvieraslistan ja kaikkien niiden ihmisten nimet, joita seuraan Twitterissä ja ihailen, arvostan & kunnioitan. Kenelle juttelisin? Mitä sanoisin? Olisinko se omituinen hyypiö bileiden nurkissa, joka katsoo puhelintaan, tekstaa ystävälleen ja siemailee juomaansa kolmenkymmenen sekunnin välein? Eli juuri se tyyppi, joka olen aina kun käyn ystävieni juhlissa enkä osaa sanoa moi, kuka olet ja mitä teet?

Kun saavuimme Ruskeiden Tyttöjen bileisiin, sillä samalla hetkellä kaikki pelkoni katosivat. Meidät otettiin iloisesti vastaan ja välittömästi esiteltiin toisille ihmisille. Vaikka olin niin vieras kuin olla ja voi, en tuntenut oloani ulkopuoliseksi. Päinvastoin, minut saatiin heti tuntemaan kotoisaksi paikassa, jossa en tuntenut ketään ja jossa ollut koskaan aiemmin ollut.

Vietimme koko loppuillan siellä puolisoni kanssa, vaikka tarkoituksemme oli käydä piipahtamassa bileissä ja lähteä sitten kotiin. Iltaa pitkiin tutustuin uusiin ihmisiin, jokaisella oma mielettömän jännittävä tarinansa ja maailmankuvansa, johon tutustuin kellon juostessa eteenpäin. Juhlien tunnelma oli sympaattisen avosydäminen ja hyväntuulinen. Turvallisuuden tunne hurmasi minut, jonka takia pystyin niin avoimesti puhumaan omista asioista. Minun oli helppoa olla kaikkien juhlissa olevien ihmisten kanssa, vaikka joudunkin heidän nimeään kysymään uudelleen seuraavan kerran, kun tapaamme.

En ole ollut koskaan aiemmin ollut Helsingissä juhlassa, jossa kertoessani oman nimeni, kukaan ei kysy minulta mistä olen kotoisin. Sain kertoa omaa elämäntarinaani sillä tavoin, kuin itse haluan saan esittää. Sain olla rakastamassani Helsingissä, juhlia kaunista kevätiltaa ja yhtä Suomen tärkeimmän mediatalon muuttoa uuteen kotiin ilman, että tunsin oloani jonkinlaiseksi vähemmistöksi.

Se oli uskomattoman voimaanuttava kokemus, jota en ollut koskaan aiemmin saanut elää Helsingissä. Enkä ollut ainoa, joka tunsi niin. Puolisoni sanoi minulle illan aikana, että ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun hän muutti Suomeen puolisen vuotta sitten, hän ei ole tuntenut oloaan sivulliseksi Helsingissä.

Se tunne, kun tietää olevansa osa yhteisöä eikä ole enää yksin, merkitsee ihan tajuttomasti. Kiitos siitä Ruskeat Tytöt.

0

Leave A Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *