Pitkästä aikaan scifiä: Naomi Aldermanin Voima

Harvoin minun lukulistalleni päätyy scifiä ja se harmittaa, koska mielestäni hyvässä scifissä voidaan ottaa kantaa eri yhteiskunnalliseen teemoin aivan toisella tavalla kuin muussa kaunokirjallisuudessa. Ja moni scifi -teos nimenomaan pyrkii vaihtoehtotodellisuudellaan näyttämään elämämme maailman eriarvoisuutta. No ehkä en tässä kuitenkaan ala kertomaan scifin mahdollisuuksista sen enempää, mutta toivoisin kuitenkin lukevani sitä enemmän. Siksi odotin niin innolla, että pääsisin lukemaan Naomi Aldermanin Voiman, jota monet tuttuni ovat ylistäneet älykkääksi dystopiaksi, joka rautaisella feministisellä otteella tekee näkyväksi sukupuolittuneen sorron yhteiskunnassamme. Totta puhuen toivon, etten enää tulevaisuudessa niin herkästi alkaisi lukemaan kirjoja, kun kuulen tietyt avainsanat tai osaan edes vähintään suhtautua niihin kriittisemmin.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat noin viidentuhannen vuoden päähän nykyajasta. Mieskirjailija kirjoittaa romaanikäsikirjoituksen aikakaudesta, jolloin miehet hallitsivat yhteiskuntaa ja matriarkaalinen vallankumous oli käynnistymässä. Teoksessaan hän käsittelee, millä tavoin maailma naiset ottivat miehiltä vallan ja mitä kaikkea se merkitsisi eri ihmisille. Hän keskustelee käsikirjoituksestaan vaikutusvaltaisen kirjailijan kanssa saadakseen palautetta tekstistään. Valtaosa Voimasta on itse asiassa mieskirjailijan käsikirjoitus, jossa käsitellään historiallista muutosta ja josta kaksi hahmoa keskustelevat romaanin alussa ja lopussa.

Kirjassa tarkastellaan yhteiskunnallista murrosta, jossa tytöt ympäri voimaa saavat käsiinsä uuden kuolettavan voiman, joka antaa heille yliotteen miehistä. Tätä uutta radikaalia siirtoa tarkastellaan neljän keskeisen hahmon kautta. Kunnianhimoinen ja korkeaan poliittiseen asemaan pyrkivä Margot, joka ei kaihda suojella tytärtään. Teininä äitinsä murhan todistanut Roxy, joka voimansa saatuaan tietenkin kostaa tämän ja ottaa haltuunsa isänsä eli ison gansterin johtohenkilön aseman. Sijaisisänsä seksuaalisen väkivallan kohteeksi joutunut Allie, josta muotoutuu naisten vapauttaja Äiti Eeva, jonka seuraajien määrä kasvaa eksponentiaalisesti ympäri maailmaa. Lopuksi meillä on nigerialainen toimittaja Tunde, joka raportoi historian suurimmasta muutoksesta miehen näkökulmasta.

Lyhyesti sanottuna kirja kertoo maailmasta, jossa uuden fyysisen voiman saaneet naiset ottavat vallan miehiltä itselleen.

”Jotkut vanhemmat kieltävät jo tässä vaiheessa poikiaan menemästä yksin ulos tai lähtemästä kauas. ’Näin puistossa, miten joku tyttö teki sen pojalle ilman mitään syytä, ja pojan silmät alkoivat vuotaa verta.'”

Päätin viime kuussa, että luen myös englanninkieliset kirjat suomeksi, koska haluan kehittää äidinkielentaitojani. Tätä kirjaa lukiessa tunsin sen, mitä olin jo ehtinyt vähän pelätä: aloin pohtimaan, onko kääntäjä tehnyt huonoa työtä vai oliko alkuperäinen teksti tämän tasoinen? En odottanut lukevani nuortenkirjallisuutta, mikä vaikuttaa hyvin paljon arviooni kirjoituksen laadusta. Jollain tavalla odotan teksteiltä edes rosoista kauneutta, mutta tässä mikään sanojen yhteenkietoutuminen ei oikein tuonut iloa.

Aldermanin teoksen lähtökohta ei ole uniikki. Fiktiivinen maailma, jossa sukupuoliroolit käännetään päälaelleen, on voimakas tapa osoittaa elämämme todellisuuden absurdius. Olin olin kuitenkin loppujen lopuksi äärimmäisen tuskastunut siihen, miten hän teoksensa nojasi täysivaltaisesti ja yksinomaan tähän ajatukseen. Eräässä maassa teoksessa rajoitetaan miesten vapautta siihen pisteeseen, etteivät miehet enää saa liikkua julkisessa paikoissa ilman holhoavan naisen läsnäoloa. Ihmiset ovat huolissaan miesten mahdollisuuksista liikkua ulkona ilman, että joutuvat väkivallan kohteeksi. Naiset nöyryyttävät, kiduttavat, raiskaavat ja murhaavat miehiä ilman minkäänlaista syytä.

”Asetamme tänään uuden lain, jonka mukaan jokaisen maassa oleskelevan miehen passissa ja muissa virallisissa asiakirjoissa on oltava leimattuna naispuolisen holhoojan nimi. Mies tarvitsee kaikkiin matkoihinsa tämän holhoojan myöntämän kirjallisen luvan. Mikäli miehellä ei ole siskoa, äitiä, vaimoa, tytärtä tai muuta naissukulaista, hänen on ilmoittauduttava poliisiasemalle, missä hänelle osoitetaan työtehtävä ja missä hänet muun väestön suojelemiseksi kahlitaan kaltaisiinsa kiinni.”

Osoittaakseen, kuinka mielivaltainen todellisuutemme oikeasti on, Alderman päättää teoksensa kahden kirjailijan kirjeenvaihtoon, jossa vaikutusvaltaisempi kirjailija kysyy mieheltä, onko hän harkinnut koskaan julkaisevan kirjan naisen nimellä. Tämä on aivan totta ja on todistettua, minkälaisia haasteita ja esteitä yhteiskunta asettaa sukupuolille, jotka eivät ole vallassa.

Koin kuitenkin Aldermanin oivallukset ensisijaisesti laiskoiksi. Hänen rakentamalla maailmalla oli yltäkylläisesti mahdollisuuksia yllättää, mutta hän tyytyi sen sijaan toistamaan juuri samanlaisella kaavalla kaikkia niitä sorron eri muotoja, jotka esiintyvät myös meidän elämässämme todellisuudessa.

Osittain luulen tämän johtuvan siitä, etten välttämättä ollut kirjan kohdeyleisöä. Alderman teos varmasti herättelee niitä lukijoita, jotka eivät ole aiemmin pohtineet sukupuoleen liittyviä kysymyksiä ja millä tavalla sukupuoli vaikuttaa elämäämme, minkälaisia etuoikeuksia se tuo miehille ja mitä käy niille, jotka eivät ole miehiä. Feministisiin teemoihin vähääkin syvemmin perehtynyt lukija tietää ja tunnistaa ne kaikki epäkohdat, jotka Alderman tuo esille teoksessaan.

Omat ongelmani eivät liity pelkästään itse tarinaan, mutta teoksen hahmot olivat mitäänsanomattomia ja tuntuivat suurimmilta osin päälleliimatuilta. Tarinan kertominen useamman henkilön eri näkökulmasta ei ollut onnistunut valinta tältä osin, koska hahmojen rakentamiselle ja kehittymiselle ei jäänyt missään tilaa ja aikaa. Jos kysyisitte minulta yhtään enempää tietoa hahmoista, niin en tiedä osaisinko sanoa yhtään enempää mitä jo alussa mainitsin. Toki voisin mainita yhden yllättävän seksikohtauksen, jonka tapahtuminen sekä kuvaus yllätti minut.

Teos oli kuitenkin kokonaisuudessaan viihdyttävä, enkä kipuillut lukemisen kanssa niin paljon, ettenkö olisi voinut kirjaa lukea loppuun. Kai sekin on jotain.

0

Leave A Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *