No tässähän ehti taas vierähtää vähän aikaa ennen kuin kirjoitan taas. Täytyy myöntää, että kuukausi sitten oli jonkinmoinen inspiraatio kirjoittaa, sillä tällä hetkellä ei ajasta ainakaan ole puutetta — minulla nimittäin alkoi loma viime viikon perjantaina, enkä silti ole tähän asti saanut aikaiseksi kirjoittaa. Ja täytyy myöntää, etten ehkä vielä tässä vaiheessa oikein osaa sanoittaa ajatuksiani elämästä ja kaikesta siitä, mitä olen viime kerran jälkeen tehnyt. Kaikkea kivaa kylläkin, mutta ehkä palataan niihin asioihin sitten seuraavalla kerralla. 

Nyt haluaisin kuitenkin kirjoittaa Édouard Louisin kohutusta Ei enää Eddy -romaanista, jonka sain vihdoin käsiini parisen viikko sitten, kun taas kerran hairahduin ostamaan kasan kirjoja. Onneksi ostin vain neljä uutta kirjaa, mutta olin luvannut itselleni, etten osta enää uusia teoksia ennen kuin olen lukenut kirjahyllystäni ainakin kolme kirjaa, jotka omistan, mutta joita en vielä ole lukenut… 

Niitä kirjoja on valitettavasti paljon enemmän kuin kolme, mutta ajattelin olla armollinen itseäni kohtaan ja kokeilla toteutuskelpoista tavoitetta. Kirja-alennukset ovat heikkouteni, eikä minulla ollut mitään mahdollisuutta. Sitä paitsi olin Helmetissä varaussijalla 839 Ei enää Eddyn, joten olisin joutunut varmaan odottamaan vielä ainakin vuoden ennen kuin olisin saanut lukea maineensa ansainneen teoksen.

Ei enää Eddy on raadollinen kertomus pojasta, joka on erilainen kuin muut. Hän varttuu Ranskan syrjäseudulla, jossa unelmointi on vaarallista ja jokainen joka kehtaa haaveilla tajuaa, ettei maailma ole rakennettu heidän unelmiaan varten ja palaa takaisin maanpinnalle. Väkivalta, köyhyys ja kahlitsevat sukupuoliroolit määrittävät kaikkien ihmisten elämää kylässä, mutta erityisesti Eddyn, joka kovasti yrittää häivyttää ihmisten epäluulot siinä onnistumatta. 

”Maailmassa, jossa miehiset arvot ovat ylitse muiden, äitikin sanoi itsestään: Mussa on vittu munaa, mun silmille ei hypitä.”

Édouard Louis

Louis käsittelee kainostelematta myrkyllisen maskuliinisuuden vaikutuksia yhteiskunnassa ja maalaa sanoillaan raa’an todellisuuden, jossa monet ihmiset elävät. Miehet ja pojat eivät osaa kuvata käytöstään väkivaltaiseksi, koska koko sana ei kuulunut heidän sanavarastoonsa, sillä väkivalta oli niin luonollista ja itsestäänselvää miehille. Väkivaltaan vastattiin väkivallalla. Niinä harvoina kertoina kuin miesten käytöstä toruttiin, niin vika oli vaimoissa, joilla oli velvollisuus hillitä miehiä omilta himoiltaan. Poikien sopi tapailla muita tyttöjä, mutta jos tyttö tuo jonkun kotiinsa, niin muut sanoo, että sä oot huora.

Maskuliinisuus on yksi keskeinen teema Louisin teoksessa, mutta yhtä merkittävä rooli on köyhyydellä. Eddyn perhe käy kerran kuussa ruokajonossa ja sitä pitää hävetä, eikä asiasta puhuta kellekään ulkopuoliselle. Eddy oli oppinut häpeän ilman vanhempiaan, eikä itsekään olisi mistään hinnasta kertonut siitä muille. Eddyn perhe ei kuitenkaan ollut kaikkein köyhimpiä kylässä, minkä takia heillä oli varaa halveksia naapureita, joilla oli vielä vähemmän rahaa. Teos lähestyykin rehellisesti syrjäseutujen todellisuutta. Se on virkistävää vaihtelua kuvauksiin idyllisestä ranskalaista maaseudusta, joka on pullollaan pieniä suklaapuoteja ja leipomoja. 

Louis olisi voinut luoda helposti karikatyyrimäisia hahmoja ajamaan tarinan tarkoituksensa. Eddyn isä ei ole vain homofobinen mies, joka sujauttaa vastasyntyneet kissanpennut marketin muovipussiin ja tappaa ne lyömällä pussin seinää vasten. Hän on myös isä, jolle ei ole annettu työkaluja ymmärtää poikaansa. Vaikka isällä ei ole tarpeeksi rahaa, hän antaa Eddylle kahdenkymmenen euron setelin ennen kuin Eddy lähtee pois kylästä ensimmäistä kertaa. Ja samalla varoittaa arabeista, jotka ryöstävät valkoisia ihmisiä. Kaikkein vaikuttavinta teoksessa oli Louisin rakentamat monitahoiset hahmot, joista monet ovat vioistaan huolimatta kuitenkin ihmisiä kuten me kaikki.

Louis käsittelee harvinaisen taitavasti oman tarinansa avulla yhteiskunnan kipeitä kysymyksiä, jotka kaikesta edistyksestä huolimatta ovat edelleen ajankohtaisia. Teos ei todellakaan ole helppoa luettavaa, mutta sen lukeminen on ehdottomasti palkitsevaa. 

”Hän esitti ajatuksen hulluudesta, jossa ei olisi tarvinnut päästä suusta sitä toista sanaa, sanaa homo, jotta ei olisi tarvinnut ajatella homoseksuaalisuutta, jotta voisi tarjoa ajatuksen oman pojan homoudesta ja vakuuttua siitä, että hulluutta se oli, mieluummin hullu kuin homo.”

Édouard Louis
0

Leave A Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *