En ole aina rakastanut Helsinkiä. Itse asiassa eräässä vaiheessa ajattelin kaikkea muuta kuin häntä. Rakastuin eräässä vaiheessa kaikkiin kaupunkeihin, joiden kanssa päädyin sänkyyn jo ensimmäisenä yönä. Vaikka väkisin löysin jotakin toisista kaupungeista, joka saisi minut rakastumaan heihin ja näkemään heidät siinä valossa, etteivät keuhkoni voineet olla erossa heistä.

Aina palatessani takaisin Helsinkiin, kerroin hänelle mitä kaikkea muut pystyivät minulle tarjoamaan ja kuinka riittämätön, lahjaton ja persoonaton hän oli verrattuna kaikkiin muihin. Parjasin ja huusin, sanoin haluavani lopettaa suhteemme välittömästi. Muistutin häntä joka päivä siitä, että olin rakastunut Amsterdamiin.

Vuosien saatossa meidän suhteemme on kehittynyt tai mitä luultavammin minä olen aikuistunut. Eräänä päivänä minä jätin Helsingin, mutta lähtiessäni hän muistutti minun olevan aina tervetullut takaisin hänen helmaansa.

Harrastin vuosia irtosuhteita muiden kaupunkien kanssa ja monet niistä tekivät minut onnellisiksi. Minulla oli kaksi, ehkä kolme, suhdetta, jotka olivat pidempiaikaisia, mutta jokainen niistä haaksirikkoutui. Rakkaustarinamme päättymiseen oli monia syitä, mutta yksi isoimpia oli se, etten koskaan lakannut vierailemasta Helsingissä ollessani maailmalla seitsemällä vuotta.

En muista, missä vaiheessa rakastuin Helsinkiin uudestaan. Palasin takaisin, kun suhteeni Haagin kanssa päättyi epätoivoisesti enkä tiennyt minne muuallekaan mennä. Harkitsin pitkään Pariisia, mutta meidän suhteemme oli epätasapainoinen ja myrkyllinen. Helsinki oli turvasatamani.

Olen aina voinut luottaa Helsinkiin, toisin kuin moniin muihin kaupunkeihin huolimatta siitä kuinka paljon saattaisimme rakastaa toisiamme. En ole koskaan yksin Helsingin kanssa. Turvattomuuden tunne ei koskaan pääse vierailemaan mielessäni, kun Helsinki pitää kädestäni kiinni ja sanoo minulle, ettei minun tarvitsee pelätä. Monet muutkin ovat sanoneet niin, mutta ainoastaan hänen kanssaan voin aidosti olla pelkäämättä.

Olemme olleet yhdessä vuosia, vaikka en tarkkaa aikaa osaakaan kertoa. Siitä huolimatta Helsinki jaksaa vieläkin yllättää minut ihanilla eleillään ja teoillaan, mikä saa minut tuntemaan kuin olisin hänen ainoa rakkaansa koko maailmassa.

Meillä on avoin suhde, koska tunnen itseni ja maailmassa on niin monta kaupunkia, joiden kanssa haluan elää. Enkä minä voi olla niin itsekäs, että riistäisin muilta ihmisiltä mahdollisuuden kokea hänen rakkauttaan. Mutta silti, kun me olemme kaksin, se tuntuu aina silti, ettei ole olemassa ketään tai mitään muuta. On vain me ja meidän tarinamme.

Ja tänä viikonloppuna sain jälleen kokea sen tunteen, kun tietää kaiken olevan juuri sillä hetkellä täydellistä. Pari päivää aiemmin Helsinki oli aloittanut viime tinkaan jääneen kevätsiivouksensa. Lauantaina pilvet katosivat taivaalta, jossa azurinsininen valtameri hehkui onnellisena, ja vierailin Uunisaarella ensimmäistä kertaa koko elämäni aikana.

Istuimme kallioilla auringonvalon halatessa meitä. En tiedä miksi en ollut aiemmin koskaan vieraillut saarella ja naapurissa olevalla Liuskasaarella, mutta ennen kuin ehdin asiaa pohtia sen pidempään, tajusin, ettei tämä ollut ensimmäinen kerta. Niin monta kertaa olen löytänyt uusia paikkoja Helsingistä, vaikka jatkuvasti kuvittelen tuntevani hänet kuin omat taskuni.

Kuuntelin, kuinka merijää antoi periksi ja antoi keväälle tilaa. Aurinko paistoi onnellisena, vesi juoksi kilpaa ensimmäistä kertaa sitten viime syksyn ja Helsinki piti kädestäni kiinni entistä kovempaa. Aistin, kuinka ankkuroin itseni tähän suhteeseen.

0

Leave A Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *